Arttu ja Aati hakuili Ampumaradantiellä

Oltin eilen hakuilemassa viiden koiran voimin. Ulpukin oli mukana, mutta vaan virikelenkkeilymielessä.

Ampumaradantien läheisyyteen tehtiin hyvät hakualueet maastoon jossa oli paljon kivoja piiloja. Artulle otin palkaksi lihapullia sekä leluja. Kokeneet tädit tosin totesi harjoitusten päätteeksi, että ruokapalkkaa ei Artulla kannata käyttää, koska A motivoituu oikein hyvin leluistakin.

Sovittiin että Artulle tehtään motivoivia eikä liian pitkiä harjoituksia. Aluksi tehtiin viuhkaharjoitus siten, että maalimiehet meni leluineen ja lihapullineen viuhkassa metsään ja me jäätiin Artun kanssa keskilinjalle etenemään. Hetken päästä lähetin Artun sinne kiinnostavammalle puolelle ja hienosti A lähti etenemään maalimiestä kohti. Ensimmäinen maalimies löytyi hyvin ja kuten arvelinkin, niin Arttu ei viitsinyt lähteä enää toista maalimiestä hakemaan. Aina kun lähetin niin teki viiden metrin päässä uukkarin ja tuli takaisin norkoilemaan. No mentiin sitten aika lähelle maalimiestä ja intoa puhkuen A sitten kuitenkin paineli luokse, kun hänet näki. Yksi kokenut hakutäti oli kekkassut tehdä sillä aikaa Artulle källin ja oli laittanut Annikan salaa metsään lelun kanssa. Kun palattiin keskilinjalla, niin laitoin vinkulelun taskuun ja lähetin Artun metsään suorassa linjassa keskilinjalta. Ajattelin että Arttu ei lähtisi, koska ei ollut nähnyt kenenkään menevän metsään ja tiesi että minulle on ylikiva lelu taskussa, mutta sinne se lähti pinkomaan selvästi innoissaan. Riemu oli rajaton, kun Annika metsästä tovin päästä löytyi. Hennalla on jälleen toivoa, kun sain huomata, että kyllä se koira menee sinne vaikka lelut ja osat maalimiehistä onkin jo löydetty.

Tänään ei otettu maalimiesten luona ollenkaan ilmaisua, mutta otin muutaman haukkuhrajoituksen lihapullien kanssa sitten, kun Arttu oli jo remmissä.

Mietin että pitäisi ottaa Artun kanssa sitä Hei-huutoa, että oivaltaa sen että kyllä siellä joku aina on.

Taas oli perinnekahvit ansaittu.