Juoksua 4,3km ja kävelyä 0,5km päälle. Sade oli kyllä hyytävä :D
Etureidet on vähän punaiset ja pilkulliset kylmyydestä.
Koirat tuli tyytyväisesti mukana. No aluksi Ulpu vähän vedätti perässä, kun keli ei miellyttänyt.
torstai 30. lokakuuta 2008
tiistai 28. lokakuuta 2008
Ulput liitää jälleen
Tänään taas päästiin aloitelemaan Ulpun kanssa uutta agilitykautta. Kun minä ja Ulpu lähdettiin autolla, niin Arttu jäi surkeana huutamaan pihaan, kun pääsi "vaan" lenkille Ismon kanssa. Voi reppanaa.
Ulpu oli taas Viherlandialla aika hajuissa, mutta jaksoi kyllä innolla tehdä, kun vaan alkuun päästiin. Vähän oli jo irtikin :). Isoa mustaa koiraa U vähän säpsyi, mutta muuten oli tosi reipas. Meidän kouluttaja oli Ulpun mielestä myös vähän jännä.
Pituutta teimme heti alkuun. Aluksi luoksekutsuna, kun oli ollut niin iso treenitauko, mutta meni sivustakin ohjaten oikein hyvin sekä namialustalla että ilman. Yksikään palikka ei kaatunut. Se on hyvä juttu. Osaa neiti venyttää hyppyä ilman, että rynnisi palikoiden läpi.
Puomia tehtiin ihan itsenäisesti ja Ulpu meni sen tosi rohkeasti ja reippaasti. LOppuun laitettiin namialusta ja palkkasin siihen sitten ihan kunnolla aina, kun Ulpu odotti hienosti. Testattiin myös puomin alkuun namin laittamista, että Ulpu ottaa alkukontaktin paremmin eikä tule ainakaan niitä liian sivusta ylösnousuja.
Aa meni myös kivasti. Harjoiteltiin samaan tyyliin kuin puomia. Ylösnousun kontaktilla ei tosin käytetty namia. Lopussa alustaa. Hyvin Ulpu kyllä hakee ne kontaktit ja odottaa jos sitä pyydän.
Kepitkin oli Ulpulla ihan hyvin muistissa. Neljää keppiä jo mentiin ihan mukavasti ja ekan välin Ulpu hakee jo tosi hyvin. Ensi kerralla minä vaihdan sitten ohjauspuolta, että tulee sitäkin tehtyä heti alusta asti toisin kuin Artun kanssa.
Radapätkällä oli tarkoitus tehdä 1-3 aitaa ja siitä mutkaputkeen, mutta Ulpu ei halunnut mennä mutkalliseen tällä kertaa ollenkaan. Suorakin teetti aluksi töitä. Saattoi osittain johtua kouluttajan jännäämisestä ja pimeästä nurkkauksesta. Pari kertaa kun Ulpu meni suoran putken niin lopetimme sitten siihen. Tehtiin pari aitaa. Ne meni kivasti.
Lopuksi siirrettiin suora putki valoisaan paikkaan ja hyvin Ulpu sinne meni. Yhdessä vietiin aluksi namialusta ja sitten vaan suorittamaan. Meni kerran jopa ilman pyyntöä sinne putkeen temuamaan..hassu koira.
On kyllä kiva välillä treenata ainoastaan rauhallisen koiran kanssa, kun Arttu on taas niin tulinen treenattava nykyään. Se toivottavasti on kausiluontoista.

maanantai 27. lokakuuta 2008
Ahkeraa ravaamista
Tänään taas mentiin pakarat paukkuen.
Juoksimme reilut 3km urheasti vesisadetta uhmaten.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Ison tauon jälkeen
Johan on kestänyt taas edellisestä treenikerrasta. Minä olen ollut sairaana ison tovin ja sitten ei olla muuten päästy. Hakua on parikin kertaa pitänyt mennä tekemään, mutta ei ole oikein löytynyt hakukavereita :(
Nyt on kuitenkin päästy juoksemaan, kun Henna on jälleen elävien kirjoissa. On se kyllä ihan hauskaa, kun vähitellen sitä alkaa jaksamaan jo enemmän kuin kilsan :D. Arttukaan ei enää hinaa kuin heikkopäinen. Sellaiset viileät ja kuivat kelit on parhaita juoksemiseen, mutta sadekkaan ei oikeastaan haittaa. Täysiä vaan.
Ulpulla alkaa tiistaina agility jatko1 ryhmässä. Onneksi saatiin vaihdettua yhden koirakon kanssa paikkoja, kun meidät oli laiytettu sellaiselle päivälle joka ei meille sovi. On se kiva kun toiveita ei edes viitsitä vilkaista. Arttukin oli laitettu sellaiselle päivälle minkä olin ilmoittanut epäsopivaksi. Arttu viettää nyt sitten treenitaukoa, kun en jaksanut ruveta vaihtamaan. Varmaan tekee Artulle ihan hyvää kunnon loma. Tehdään sitten muita juttuja sen aikaa.

Tunnisteet: Toko
arttu agility,
arttu haku,
juoksu,
ulpu agility
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)