Ulpun kanssa harjoitellaan edelleenkin siihen JAT:n hallittavuustestiin. Joskos Ulpustakin sitten tulisi agilitypiski. Kyllä se ihan malttaa miettiä juttuja, kun saa vain tarpeeksi aikaa.
Henna taas kohottaa kuntoaan juoksemalla. Rippileirin aikana tätä oli hyvä toteuttaa jalkapallokentällä. Tänään käytiin koko perhe juoksemassa muutama kilsa ja samalla käytiin tutkimassa uuden koirapuiston perustukset. Etenkin Arttu teki perusteellista työtä kurosikkeen ja mudan seassa. Arttukin juoksi ihan maltillisesti hinaamatta. Juoksuvyöt on meille kaksijalkaisille tosi käteviä, kun saa heilutella käsiä ihan vapaasti. Josko ne Ulpunkin kilot siitä katoaisi ajan kanssa..niin niin :D
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
Agiliitoa
Jälleen treenaamassa rippileirin määräämän tauon jälkeen. Oli kivat treenit ja saatiin joitain videoitakin. Kiitos Minnan. Möllikisat lähestyy ja jännitys lähestyy.
RATA I
Aluksi meillä oli tämmöinen pidempi rata. Radan alussa otin itse etumätkää ja menin aidan ja putken suun välimäästoon. Ohjasin Artun vasemmalla kädellä putkeen ja itse siirruin valssin kautta putken ulostulon vasemmalle puolelle. Siitä jatkoimme tiukalla kurvilla aidoille. Heti putken jälkeen oleva eka (3) aita meni hyvin, mutta nelosen Arttu tahtoi kiertää oikealta puolelta kohti aa:ta. Tätä kun parii kertaan otettiin, niin homma lähti luistamaan ihan mukavasti, kun vaan muistin tehdä itse tiukemman kurvin ohjauksessa hetki kolmannen aidan jalkeen. Aitojen jäljeen takaaleikkasin Artun mennessä aa:lle. Meni ihan hyvin. Ehkä hivenen on välillä kompurointia tällaisissa tilanteissa. Pitäisi vaan muistaa ohjata Arttu selkeämmin (esim. kahdella kädellä) sinne aalle ja kannustaa armottomasti, ettei jää jalkoihin pyörimään ja kyselemään suuntaa. Aitojen jälkeen koetettiin myös valssia, mutta se ei ollut niin kätevä tapa, koska minulle olisi tullut aikamoinen kiire. Kontaktilla palkkasin jälleen. Kohtaktilta jatkoimme valssin kautta putkeen ja itse juoksin sitten keppien alkuun odottamaan Arttua. Kepit meni täydellisesti ja vauhtia löytyi. Pitäisi ruveta vähitellen harjoittelemaan enemmän sitä toiselta puolelta suorittamista sekä kepeille itsenäisesti hakeutumista.
Seuraavilla kerroilla kepit menikin sit ihan reisille..heh. Harjoitusta vaan.

RATA II
Tämä rata olikin sitten lyhyempi, mutta siinä olikin sitten kinkkinen kohta heti aitojen jälkeen. Sanoinkin kouluttajalle, että Arttu ainakin menee suoraan aitojen jälkeen aa:lle ja niinhän siinä alussa kävikin. Kouluttaja neuvoi, että mietitään miten ohjattaisiin sille ns. ansa esteelle (eli tässä tilanteessa aa:lle) jos sinne oikeasti tahtoisimme ja nyt kun sinne ei pidä mennä, niin muutetaan ohjauskuvio täysin erilaiseksi.
Jälleen otin itse etumatkaan ja otin Artun luoksekutsuna ekan aidan yli ja siitä jatkoimme toisen aidan yli siten, että minä juoksin aitojen kaksi ja kolme välistä. Arttu meni aa:lle :D. Ongelma korjaantu sillä, että rupesinn kääntymään valsille jo hyvissä ajoin ennen kuin menin aitojen väliin. Aidat kolme ja neljä meni hienosti. Ohjasin Artun putkeen ja itse takaaleikkasin. Todennäköisesti tämän takaaleikkauksen takia Arttu meni hämilleen ja jäi putkeen haahuilemaan. Mietimme, että josko tekisin valssin nelosaidan jälkeen, niin on Artun on helpompi teitää, että kyllä se mamma kaartoi samaan suuntaan kuin putkikin :D. Kuten videosta näkyy, niin unohdin tosin tehdä sen valssin, mutta hyvin meni ilmankin. Putken jälkeen oli odottelemassa Arttua heti putken suulla ja menimme siitä kurvilla aa:lle siten, että minä menin aa:n vasenta puolta. Hyvin meni se. Saimme jopa videon puhtaasta radasta.

torstai 12. kesäkuuta 2008
Viehejuoksemassa 9.6.2008 (Kuvasi Jere Keskiaho)
Jälleen oltiin viehejuoksentelemassa. Oli tosi kivaa. Mentiin Ricon kyydillä :D. Keli oli kiva, kun oli viileää, mutta ei satanut. Rata oli hauskan mutkainen peltorata ja välillä oli vähän mutaosuutta. Hyvin ainakin meidän pitkäkintut siitä selviyty.
Ulpu pääsi juoksemaan elämänsä ensimmäistä kertaa. Ei kyllä yhtään kysellyt homman ideaa ja mene pitkin peltoa kuin hinaaja vaikka onkin hivenen pulskassa kunnossa. Tuo meidän neiti. Lopussa viehe vähän jänskätti.
Arttu on vieheilyssä vanha tekijä. Viehejuoksu on sen mielestä aina yhtä ihanaa.
Ulpu ja Rico juoksivat toisen juoksun sitten yhdessä. Hyvin oli tasaväkistä. Eikä Ulpukaan ruvennut lopussa omimaan viehettä.
Arttu ja Jane juoksi myös yhdessä toisen juoksun. Hienosti meni heilläkin. Lopussa Arttu katoaa kaukaisuuteen :D

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
Sadepäivän radat
Nyt päästiin taas treenailemaan pikkutauon jälkeen. Vettä tuli kuin Esterin p:stä, mutta oli tosi kivaa. Paikalla oli meidän lisäksi vain yksi koirakko ja koutsi.
RATA I
Ensimmäinen rata oli aika kinkkinen ja vaati paljon pohdittavaa, mutta oli silti hauska. Ensimmäisen aidan otin viistosti luoksekutsuna sitten, että seisoin itse kakkosaidan ja putken välissä. Siitä jatkoimme sylikäännön kautta kahdelle seuraavalle aidalle. Kolmannen aidan jälkeen tein aluksi itse kauheaa säätö, kun tein valssin liian aikaisin ja jouduin sen myötä peruuttamaan liian pitkästi (ja Arttu hyppi putken päällä yms.) Lopuksi löysimme hyvän tyylin edetä putken suulle. Heti kolmannen aidan jälkeen käännyin nokka kohti putken suuta ja ohjasin Artun kulkemaan vasenta puoltani kohti putkea. Vasta aivan putken suulla tein valssin ja ohjasin Artun putkeen. Itse kirmasin putken ulostulon oikealle puolelle (eli tein ns mäkelöt) ja lähdin siitä etenemään kohti aitaa Arttua vasemmalla kädellä ohjaten. Aitaa koetimme suorittaa kahdella eri tavalla. Aluksi siten, että pyöräytin Artun aidan jälkeen kokonaan itseni ympäri, mutta tämä oli aika kömpelö tapa. Lisäksi ongelmaksi olisi saattanyt koitua se, että Arttu oli minun vasemmalla puolella ja sen oikaisu suoraan keppien väärälle puolelle oli mahdollista. Kohtaa aikamme hinkattua päästiiin sitten sellaiseetn lopputulokseen, että tein aidalla valssin ja vein Artun kohti keppejä oikealla puolellani. Juuri ennen keppejä sitten tein taas valssin ja suoritimme kepit oikeaa puolta. Keppien jälkeen ohjasin Artun jälleen putkeen ja kirmasin itse odottamaan jälleen putken ulostulon oikealle puolelle, josta ohjasin Artun tiukasti kurvaten tällä hetkellä periaatteessa selkäni takana olevalle aidalle. Aidat suoritettiin perus välistävedoilla ja ne meni melko ok. Vähän on sellaista "Henna kompastuu Arttuun" meninkiä välillä, mutta muuten nekin meni ihan hauskasti.
Kepeillä Arttu on kyllä tsempannut ihan sikana. Alkaa tulla roppaan jo sitä notkeuttakin ja aika ei mene enää minun vahtaamiseen. Ajattelinkin, että niitä ei pidä tahkota liikaa, kun Herra A kyllästyy niihin helposti.

RATA II
Jälkimmäinen rata olikin sitten vauhdikkaampi, mikä sopii meille oikein hvyin (jos vaan minä jaksan juosta). Lähdin ohjaamaan Arttua siten, että menen aitojen oikealle puolelle ja otin hieman etumatkaa Artusta. Aidat meni hyvin ja kepeille lähestyminen myös. Kepeiltä mentiin ysikymppinen kurvi aidalle ja siitä välistävedolla ja sylikäännön kautta putkeen. Kun Arttu oli putkessa, niin minä juoksin putken suun ja aidan väliin herraa odottamaan ja siitä jatkoimme kaikki aidat loppuun minä aitojen vasenta puolta ohjaten. Oli kyllä tosi positiivinen yllätys, että oli neljä aitaa peräkkäin eikä Arttu juossut yhdenkään ohi minun perässä. Ei edes mutkassa. *Onnellinen*
Rata meni siis oikeastaan ns. täydellisesti. Ekalla puhtaasti läpi ja jätettiin siihen. Jeeeee!

Syvässä hulluudessa ja rippileirin alkuhuumassa tulin sitten siihen tulokseen, että ilmoitan myös Ulpun agin alkeiskurssille joka alkaa kai heinäkuun lopussa. Katsotaan nyt ainakin alkeiskurssin verran mitä neiti lajista sanoo ja tietysti vasta jos pääsemme läpi hallittavuustestistä. Onneksi on tässä aikaa vielä reenailla :D

tiistai 3. kesäkuuta 2008
Rullailutreeniä
Pulpun kanssa ollaan nyt löydetty kiva laji. Muutamaan otteeseen ollaan käyty käyty rullailemassa. Ismo ja Ulpukin rullailivat yhdessä viimeisimmän lenkin.
Ulpu kanssa on kiva rullailla, kun neiti menee nätisti vierellä ja muut liikkujat ei häntä häiritse. Ulpu juoksee ainaa samaa vauhtia kuin rullailija (ei vedä), mutta aina tietenkin edetään Ulpun jaksamisen mukaan. Välillä mennään hitaasti ja välillä sitten spurttaillaan. Illalla on paras aika luisteluun, kun on vähän muuta lkansaa liikkeellä ja on viileää. Jyväsjärveä on kiva kiertää, kun pääsee välillä piski uimaan. Luulisi, että tällä harrastuksella se Ulpun kadonnut vyötärö vähitellen löytyy.
Artun kanssa tämä laji on liian vaarallinen, kun herra vetää kuin hinaaja ja kiihdyttää vauhtiaan koko ajan.

Otettiin rullaillukuvia, mutta Ulpu tahtoi jo kovasti Ismon luokse :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)